Kankaiden kutistuminen

Eri kangastyypit kutistuvat eri tavoin pesussa ja kuivatuksessa. Yleensä kankaat kutistuvat sitä enemmän, mitä kuumemmassa vedessä ne pestään, joten kankaita esikäsitellessä ne kannattaa pestä siinä lämpötilassa, jossa niitä aikoo pestä myös valmiina tuotteena.

Seuraavat ovat yleisiä ohjeita erilaisten kankaiden kutistumisprosenteista. Kutistumisprosentti riippuu kuitenkin aina kankaan kuitutyypin lisäksi myös mm. sen sidoksesta ja käsittelystä, joten annetut prosentit ovat vain suuntaa-antavia arvioita.

Puuvilla

2-10%

Puuvilla on luonnonkuitu, joka kutistuu yleensä ensimmäisessä pesussa ja mahdollisesti vielä hieman toisessa pesussa. Kutistumisen määrä riippuu kankaan laadusta ja tiheydestä. Kankaan sidoksella on suuri merkitys puuvillan kutistumiseen. Esimerkiksi vohvelikangas saattaa kutistua jopa 20%. 

Pellava

4-10 %

Pellava on luonnonkuitu, joka kutistuu usein enemmän kuin puuvilla ensimmäisten pesujen aikana. Se rypistyy helposti ja kutistuu erityisesti korkeissa lämpötiloissa pestessä ja kuivatettaessa. Pellavan kutistuminen, puuvillan tapaan, riippuu paljon myös kankaan sidoksesta.

Pellavan kutistuminen vaihtelee myös kangastyypin mukaan. Vaatetukseen erityisesti tarkoitetut pellavat kutistuvat usin vähemmän kuin raakapellavat. Pellavaneulosten kutistuminen vaihtelee paljon kankaan kudonta- ja viimeistelytekniikasta riippuen ja saattaa olla jopa 15%.

Villa

0-5 %

Yleensä villakankaiden kutistuminen on maltillista. Jos villakangas altistetaan kuumalle vedelle, liialliselle liikkeelle, hankaamiselle tai nopealle lämpötilan muutokselle se saattaa kuitenkin lähteä huopumaan, jolloin kutistuminen voi olla 20% tai jopa enemmän. Villan kutistuminen voidaan minimoida käsinpesulla viileässä vedessä tai kemiallisella pesulla.

Villa saattaa myös venyä kutistumisen sijaan, jos sitä ravistetaan voimakkaasti märkänä tai se ripustetaan kuivumaan hyvin märkänä.

Silkki

2-10 %

Silkki on herkkä kuitu, joka voi kutistua paljon, erityisesti, jos sitä ei käsitellä oikein. Suositeltavaa on pestä silkkikankaat käsin tai kemiallisella pesulla.

Silkin kohdalla kannattaa aina harkita, kannattaako kangasta ylipäänsä vesipestä, sillä monet silkkilaadut menettävät kiiltoaan ja rakennettaan vesipesussa.

Ompeluprosessin aikana silitys yleensä kutistaa silkkiä, joten se kannattaa silittää ennen leikkuuta, vaikka valmis tuote olisikin tarkoitus pesettää pesulassa. Silitettäessä kannattaa olla erityisen varovainen vesipisaroiden kanssa, koska ne saattavat jättää pysyviä jälkiä silkkiin.

Viskoosi (Rayon)

2-15 %

Viskoosi on muuntokuitu, joka kutistuu usein enemmän kuin synteettiset kuidut.

Viskoosin kutistuminen vaihtelee paljon eri viskoosityyppien välillä. Esim. Lyosel ja modaali kutistuvat vain joitakin prosentteja kun taas jotkin viskoosilaadut kutistuvat hyvinkin voimakkaasti.

Viskoosi kestää yleensä vesipesua ja kangas kannattaakin pestä aina ennen leikkuuta.

Polyesteri

0-1 %

Polyesteri on synteettinen kuitu, joka kutistuu yleensä hyvin vähän tai ei lainkaan. Se kestää korkeita lämpötiloja ja säilyttää muotonsa hyvin.

Polyester on yleensä sekoitteena jonkin toisen kuidun kanssa. Tällöin kutistumista kannattaa arvioida sekoitteen muiden kuitujen kutistumistaipumuksen perusteella.

Sekoitekankaat

Vaihtelee

Sekoitekankaat, kuten polyesteri-puuvilla tai villa-viskoosi, voivat kutistua eri tavoin riippuen kuitujen suhteista ja kankaan valmistustavasta. Yleensä kutistuminen on vähäisempää kuin pelkkien luonnonkuitujen kohdalla.

Kutistumista voi arvioida kankaan pääasiallisen kuidun mukaan, esimerkiksi 70% puuvilla – 30% polyester sekoite todennäköisesti kutistuu saman verran tai hieman vähemmän kuin 100% puuvillakangas.

Evästeasetukset

Lisenssikankaiden käyttö

Tämä ohje koskee kaikkia lisenssikankaitamme, joiden tuotekuvauksessa ei erikseen mainita poikkeavasta lisenssistä.

Kankaasta saa valmistaa tuotteita sekä omaan käyttöön että myyntiin.Jos myyt kankaasta valmistettuja tuotteita, tuotteen yhteydessä tulee kuitenkin kertoa selvästi, että tuote on valmistettu lisensoidusta kankaasta ja että valmis tuote ei ole virallinen lisenssituote.

Esimerkiksi näin:

✅ Sallittu muotoilu:

  • “Valmistettu lisensoidusta kankaasta. Tuote kokonaisuutena ei ole lisensoitu tuote.”
  • “Tyyny – Kangas: [suunittelijan/brändin nimen] lisensoitu kangas. Tyyny ei ole [suunittelijan/brändin nimen] lisensoima tuote.”

❌ Ei sallittu muotoilu:

  • “Virallinen lisenssituote.”
  • “Virallinen [brändin/suunnittelijan nimen] tuote.”
  • “Tyyny – [brändin/suunnittelijan nimi]”
  • “Laukku – Kangas: [suunittelijan/brändin nimen] lisensoitu kangas.”

Käytännössä tämä tarkoittaa, että voit ommella kankaasta esimerkiksi vaatteita, asusteita tai sisustustuotteita myyntiin, kunhan kerrot selvästi ettei tuote kokonaisuutena ole lisensoitu tuote.

Kesän 2026 kankaiden ennakkotilaus

🏷️ Ennakkotilaajan etu: -20% kaikkien ennakkotilauskankaiden normaalihinnasta!

Kesän 2026 vaatetus- ja ulkokankaiden ennakkotilaukset ovat auki. Nämä upeat lisensoidut kankaat tulevat meille Englannista. Tilaamalla haluamasi kankaat 3.5. mennessä varmistat, että otamme juuri kyseistä kangasta valikoimaan ja että saat sen heti kun se saapuu meille. Otamme valikoimaamme pääosin vain niitä kankaita, joita tilataan tässä ennakkotilauksessa.

📅 Ennakkotilaus sulkeutuu sunnuntaina 3.5.2026 klo 23.59.
✂️ Minimipituus yhtä kangasta on 2m.

Ennakkotilatut kankaat saapuvat meille viikoilla 19-21. Ennakkotilaajille kankaat lähetetään heti kun kuormat saapuu.

Katso kaikki ennakkotilattavat kankaat:

✂️ JOKA 3. METRI -50 %

Kampanja koskee kankaita, joiden tuotekuvassa näkyy merkki “✂️ JOKA 3. METRI -50 %”.

Alennus koskee aina saman kankaan ostomäärää ja se kertautuu automaattisesti.

Esimerkiksi:

  • 3 m samaa kangasta → 3. metri -50 %
  • 6 m samaa kangasta → 3. ja 6. metri -50 %
  • 9 m samaa kangasta → 3., 6. ja 9. metri -50 %

Alennus vähennetään automaattisesti ostoskorissa.

📅 Kampanja voimassa ma 6.4.2026 – su 12.4.2026

🧵 Joka 3. metri -50 %

Kun ostat samaa kampanjakangasta vähintään 3 metriä, saat joka kolmannen täyden metrin puoleen hintaan.

Esimerkiksi:

3 m → alennus 1 metristä
6 m → alennus 2 metristä
9 m → alennus 3 metristä

Etu lasketaan automaattisesti ostoskorissa. Tarjous koskee vain tuotteita, joissa on “Joka 3. metri -50 %” -merkintä. Kampanjakankaat voivat vaihdella varastotilanteen mukaan.

📅 Kampanja voimassa to 14.5.2026 – su 17.5.2026