Vaaleansininen Chambray on paita- ja mekkokankaiden todellinen klassikko. Se on pehmeää ja hyvin laskeutuvaa, melko kevyttä, palttinasidoksista puuvillakangasta, jonka loimi on useimmiten värjätty siniseksi ja kudelanka on puolestaan valkoinen. Chambray muistuttaa kauempaa katsoen farkkukangasta. Loistava valinta mekkoihin, paitoihin, frillahameisiin ja esimerkiksi keveisiin housuihin. Se kehitettiin satoja vuosia sitten Ranskassa, jonka Cambrai-nimisestä kaupungista se myös saa nimensä.
Tämän kankaan loimilangat on värjätty perinteisellä kyyppivärjäystekniikalla, käyttäen orgaanista indantronisinistä väriainetta. Indantronisininen on 1800-luvulla kehitetty väriaine, jolla on erinomainen värinkesto, eikä se haalistu helposti.
Kangas on sanforoitu, eli se on mittapysyvä ja käytännössä kutistumaton. Sanforointi on noin 100 vuotta sitten kehitetty, patentoitu kankaan mekaaninen jälkikäsittelymenetelmä, jolla kangas kutistetaan hallitusti lopulliseen mittaansa. Sanforoidun puuvillakankaan sallittu jälkikutistuma silityksessä, pesuissa ja käytössä on alle 1%.
Erinomaisesti siliävä, helposti huollettava kangas, jota ei tarvitse esipestä ennen ompelua!
Soveltuu laajasti myös sisustukseen, esim. tyynynpäälisiin ja verhoihin.
100% puuvilla
Leveys: 150cm
15,90 € per m
Lataa sivu uudelleen evästeasetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä ohje koskee kaikkia lisenssikankaitamme, joiden tuotekuvauksessa ei erikseen mainita poikkeavasta lisenssistä.
Esimerkiksi näin:
✅ Sallittu muotoilu:
❌ Ei sallittu muotoilu:
Käytännössä tämä tarkoittaa, että voit ommella kankaasta esimerkiksi vaatteita, asusteita tai sisustustuotteita myyntiin, kunhan kerrot selvästi ettei tuote kokonaisuutena ole lisensoitu tuote.
🏷️ Ennakkotilaajan etu: -20% kaikkien ennakkotilauskankaiden normaalihinnasta!
Kesän 2026 vaatetus- ja ulkokankaiden ennakkotilaukset ovat auki. Nämä upeat lisensoidut kankaat tulevat meille Englannista. Tilaamalla haluamasi kankaat 3.5. mennessä varmistat, että otamme juuri kyseistä kangasta valikoimaan ja että saat sen heti kun se saapuu meille. Otamme valikoimaamme pääosin vain niitä kankaita, joita tilataan tässä ennakkotilauksessa.
📅 Ennakkotilaus sulkeutuu sunnuntaina 3.5.2026 klo 23.59.
✂️ Minimipituus yhtä kangasta on 2m.
Ennakkotilatut kankaat saapuvat meille viikoilla 19-21. Ennakkotilaajille kankaat lähetetään heti kun kuormat saapuu.
Katso kaikki ennakkotilattavat kankaat:
Alennus koskee aina saman kankaan ostomäärää ja se kertautuu automaattisesti.
Esimerkiksi:
Alennus vähennetään automaattisesti ostoskorissa.
📅 Kampanja voimassa ma 6.4.2026 – su 12.4.2026
Kun ostat samaa kampanjakangasta vähintään 3 metriä, saat joka kolmannen täyden metrin puoleen hintaan.
Esimerkiksi:
3 m → alennus 1 metristä
6 m → alennus 2 metristä
9 m → alennus 3 metristä
Etu lasketaan automaattisesti ostoskorissa. Tarjous koskee vain tuotteita, joissa on “Joka 3. metri -50 %” -merkintä. Kampanjakankaat voivat vaihdella varastotilanteen mukaan.
📅 Kampanja voimassa to 14.5.2026 – su 17.5.2026